ensimmäiset viikot Nepalissa

  Olemme kaksi lähihoitajaopiskelijaa Suomen Diakoniaopistosta, Helsingistä. Idan suuntautuminen on lapset ja nuoret, joka on paikkamme vastaava koulutus, mutta kun kukaan muu Idan luokalta ei halunnut lähteä sain minäkin lähteä Nepaliin vaihtoon, vaikka minun, Alman, suuntautuminen on sairaanhoito ja huolenpito. Onneksi olen päässyt myös tekemään hieman myös oman suuntautumiseni opintoja vastaavia työtehtäviä. Olemme yhteensä kuusi viikkoa opiskelijavaihdossa Nepalissa. Työskentelemme Down lasten ja nuorten päiväkeskuksessa, opiskelijavaihtoomme kuuluu myös tutustumiskäynnit muissa koulun paikoissa. Muun muassa: huume- ja alkoholivieroitusklinikalla, lastenkodissa, Epsassa, jossa vammaiset aikuiset tekevät käsitöitä sekä entisten prostituoitujen turvatalossa, jossa he myös tekevät erilaisia käsitöitä ja niitä myydään Mahaguthi-kaupassa. Meillä on meidän koulusta kodinhuoltajaopiskelija työharjoittelussa lastenkodissa ja Turun kampukselta kaksi opiskelijaa harjoittelussa huume- ja alkoholivieroitusklinikalla.

  Ensimmäisellä viikolla kolme opettajaa oli meidän mukana, aika luksusta, sillä yleensä vain yksi opettaja lähtee oppilaiden mukaan, jos edes sitäkään. Opettajien läsnäolo antoi turvaa ja helpotti huomattavasti kulttuurishokin aiheuttamaa järkytystä. Kävimme ensimmäisellä viikolla sunnuntaina tutustumassa lastenkotiin, siellä on 23 ihanaa ja iloista tyttöä. Samalla kaksi opiskelijaa jäi lastenkodille. Toinen heistä palasi jo viikon päästä opettajien kanssa Suomeen. Kävimme lastenkodilla myös harjoittelujakson aikana ja olimme siellä kaksi päivää ja yhden yön, tutustuen tyttöihin ja lastenkodin toimintaan hieman paremmin.

 Tiistaina kävimme opettajien kanssa tutustumassa omaan harjoittelupaikkaamme. Seija opetti meille samalla, kuinka kuljemme joka päivä töihin. Kuljemme yhdellä bussilla ja matka maksaa noin 10 senttiä suunta. Työmatkamme kestää noin tunnin yhteensä, riippuen minkälainen ruuhka on, lisäksi kävelemme joka päivä pysäkeiltä noin pari kilometriä.

 Keskiviikkona meillä alkoi työt. Työmme alkavat kello 10. Nepalissa ainoa vapaapäivä viikolla on lauantai, meillä on Suomalainen viikko, joten meillä on myös sunnuntai vapaapäivä.

 Down syndrom societyssa on noin 23 down ja kehitysvammaista lasta ja nuorta. He käyvät koulussa joka päivä sunnuntaista perjantaihin, noin kello 10-15.  Lasten päivät ja viikot koostuvat lähestulkoon samanlaisesta ohjelmasta, mutta silti heillä ei ole tiettyä rytmiä. Verrattuna Suomalaiseen kouluun tai päiväkotiin. Tai on heillä tietty rytmi, esimerkiksi aamut alkavat aina ensin ulkona venytyksillä, jonka joku lapsista saa vetää, sen jälkeen lauletaan Nepalin kansallislaulu, tämän jälkeen mennään sisälle ja pidetään noin 30-45 minuutin joogahetki. Tämän jälkeen juodaan vettä, mutta sitten saatetaan tehdä erilaisia asioita, kuten opiskella, näytellä, tanssia tai leikkiä. Ruokakin on Nepalilaiseen tapaan joskus 12-13 aikaan. Ruoan jälkeen on lähes joka päivä musiikkihetki, jolloin soitetaan eri instrumentteja, kuten rumpuja, tamburiinia ja kitaraa. Tämän jälkeen yleensä opiskellaan ja loppupäivästä pidetään vielä tanssi- tai leikkihetki.  Joka viikonpäivällekin on erilainen ohjelma, kuten maanantaisin on pelailu/leikkipäivä, tiistaisin on rukoushetki, keskiviikkoisin ja torstaisin opiskelua sekä perjantaisin on ”funday”, jolloin tanssitaan ym., sillä lapset rakastavat tanssia ja esiintymistä. Mutta nämäkin aikataulut muuttuvat joka päivä ja joka viikko.

  Lapset on jaettu neljään ryhmään; A, B, C ja D. A-ryhmässä on vanhimmat ja heillä on vaikeampia ja haastavampia tehtäviä, kuten englannin ja nepalin kielen sanoja sekä matematiikka tehtäviä.  B ja C ryhmissä on keskimmäiset lapset, he tekevät muun muassa kirjain ja numero tehtäviä.  D-ryhmässä on pienimmät lapset, he leikkivät ja piirtävät. He tekevät palapelejä ynnä muita ”pulmatehtäviä”. Yleensä tehtävät ovat kaikilla kopiointitehtäviä, sillä niin downsyndroma ja kehitysvammaiset lapset oppivat hyvin.

  Kaikki lapset ovat ihania ja heihin tutustuessa heidän tavat ovat tulleet tutuiksi, jo melko lyhyessä ajassa. Oppilaat ottivat meidät hyvin vastaan alusta alkaen. He testasivat meitä ja koska meillä ei ole yhteistä kieltä meidän piti muilla tavoilla kommunikoida heidän kanssaan. Kielimuuri olikin haastavinta työpaikalla. Suurin osa opettajista on oppilaiden äitejä ja he tekevät työtä aivan minimipalkalla, toisin sanoen hyväntekeväisyystyönä. Vain yksi opettajista on pätevämpi, paikan pomon lisäksi. Mutta tämäkin opettaja valmistuu juuri sosiaalialanopinnoistaan ja hänellä on suunnitelmissa lähteä Eurooppaan opiskelemaan lisää.

  Yleensä lapset selittävät meille innoissaan nepaliksi asioita emmekä ymmärrä sanaakaan. Mutta elekielellä ja englannilla olemme ihan hyvin pärjänneet. Esimerkiksi opiskelutehtävien kanssa pystymme hyvin auttaa, jos oppilaat opiskelevat englantia, numeroita, laskutehtäviä tai värejä.  Olemme tehneet lapsille tehtäviä heidän vihkoihinsa, kuten kirjaimia tai sanoja, joita he voivat kopioida. 

- Alma ja Ida