tutustumista, sairastelua, lomailua ja töitä

  Lapset tosiaankin rakastavat tanssia ja erilaisia leikkejä. Nepalissa muutenkin tanssikulttuuri on paljon hienompi kuin Suomessa. Sillä kaikki lapset osaavat tanssia edes joten kuten ja he osaavat tiettyjen laulujen tanssikoreografeja. Kun kävimme vierailulla lastenkodissa, jossa tytöt opettivat meille paikallisia tansseja, aivan mahtavaa!

Lapset leikkivät samoja leikkejä, kuin Suomessakin leikitään, kuten tervapataa, mutta hieman omilla säännöillä tietenkin. Lapsilta ei vaadita aina hirveästi, sillä opettajat sanovat, ettei kehitysvammaisilta tarvitse vaatia, vaikka oppilaissa selvästi on potentiaalia parempiinkin suorituksiin. Esimerkiksi välillä koulutehtävät eivät kiinnosta oppilaita ja silloin opettajat vain sanovat, että niin tanssiminen on mukavampaa ja siitä he tykkäävät, eikä tehdä koulutehtäviä, niin eivät he sitten vaadi tekemäänkään tehtäviä. Toisaalta välillä sama oppilas, joka ei pienempien ryhmässä jaksanut keskittyä, sillä lähes kaikkien keskittyminen on huonoa, jaksaa keskittyä isompien ryhmässä paremmin, sillä muutkin keskittyvät. Lisäksi oppilaat, varsinkin pienemmät tarvitsevat jatkuvaa kannustusta ja kehumista, jotta he keskittyvät tehtäviinsä, meistä on silloin ollut apua, sillä opettajia ei ole tarpeeksi, jotta kaikki oppilaat saisivat yksilöllistä opetusta. Kuten yleensäkin kehitysvammaisilla kehuminen onkin tärkeä osa opiskelua ja motivaatiota, yläfemmoja heitelläänkin tiuhaan tahtiin.

Kävimme toisella viikolla tutustumassa lastenkodissa, jossa kodinhuoltajaopiskelija on työssä oppimassa. Kävimme lasten kanssa isolla Buddha patsaalla, sinne oli noin puolentunnin matka suuntaansa ja jopa viisi vuotias jaksoi matkan valittamatta.  Oli uuden vuoden aatto, kun saavuimme lastenkodille ja lapset saivatkin valvoa hieman pidempään. Ostimme heille vielä herkkuja leffailtaa varten.  Seuraavana päivänä tytöt lähtivät kirkkoon ja me jäimme ottamaan aurinkoa. Tyttöjen kirkkoretki kesti yli kuusi tuntia. Huh! Illalla tytöt opettivat meille vielä nepalilaista tanssia ja näytimme heille suomalaista musiikkia ja tanssia.

 Kun saavuimme lauantaina lastenkodista takaisin omaan hotelliimme, alkoi meillä yöllä kaamea vatsatauti. Ida joutuikin sen seurauksena sairaalaan tiputukseen pariksi päiväksi. Siinä vaiheessa meillä saattoi tulla ihan pieni koti-ikävä.

Saman viikon perjantaina voimme jo paremmin ja kävimme tutustumassa Epsaan, jossa kehitysvammaiset aikuiset tekevät käsitöitä ja osa heistä myös asuu siellä. Heillä on myös toinen tukikohta, jossa he myös asuvat, sinne menemme tutustumaan hieman myöhemmin. Ostimme ihania tuliaisiakin. Samalla tutustuimme kahteen turkulaiseen opiskelijaan. Kävimme syömässä paikallisen, suomea puhuvan, ohjaamme luona ja suunnittelimme tulevia yhteisiä reissuja.
  Kävimme opiskelijoiden kanssa muun muassa Chitwanissa safareilla. Suosittelen ehdottomasti käymään siellä, jos vierailee Nepalissa! Ilma oli puhdasta, ei ollut liikenne- eikä katupölyä ja maisemat olivat henkeäsalpaavia. Bussimatkat venyivät luvatusta 5-6 h menomatkalla yli seitsemään tuntiin ja tulomatkalla lähes 11 tuntiin, mutta oli sen arvoista.

- Alma ja Ida